idätys idättäminen

Idättäminen eli idätys

Idut (englanniksi sprouts) ovat kasvien pieniä versoja, joita kannattaa idättää kotona. Idätys on yksinkertaista ja nopeaa, saat itujen avulla huimasti terveellisiä aineita ruokavalioosi kun lisäät siihen idut. Idättäminen on sitä paitsi mielenkiintoista ja hauskaa. Kun idätät, sinulla on aina kotona jotain, jonka terveysvaikutukset ovat mahtavat. Idut ovat siis siemenistä, jyvistä, palkokasveista tai pähkinöistä kasvatettavia kasvien pieniä taimia, joita syödään. Niitä voi laittaa salaatteihin, leivälle, tortilloihin, pataruokien päälle, kastikkeisiin ja syödä sellaisenaan ravitsevana välipalana. Tässä artikkelissa tarkastellaan lähemmin itäneitä siemeniä, jyviä ja palkokasveja sekä niiden terveyshyötyjä.

Kun syöt ituja, saat tiivistetyn ravintoaineiden lähteen, joka voi edistää terveyttäsi monin tavoin, sanotaan. Asiasta ollaan monta mieltä, mutta täyttä totuutta asiasta ei ehkä ihan heti löydetäkään. Etenemme kuitenkin niin tässä artikkelissa, että kerromme itujen syömisen terveellisyydestä, itujen ravintoarvot ja mahdolliset terveysvaikutukset ja annamme yksityiskohtaiset ohjeet, itujen idättämiseen kotona. Annamme myös ohjeen olla idättämättä ituja, jos ei keittiösi, välineesi ja työskentelyprosessisi ole mahdollisimman puhdas, koska idättäminen vaatii harvinaisen hygieenistä ympäristöä ja työskentelyä. Jos ajattelet, että tämä on mahdollista, aloita itujen idättäminen jo tänään, varmasti kaapistasi löytyy jotain mikä itää. Lue eteenpäin, annamme sinulle kattavan listan syötävistä iduista ja versoista muiden muassa pähkinöistä ja vihanneksista. Idätys on kivaa, tule mukaan!

LUE MYÖS: Kvinoa, Hampunsiemen, Idätys

Mitä idut ovat?

Idut ovat erittäin ravitsevia kasvien pieniä versoja, ja ne ovat hyvä lisä mihin tahansa ruokavalioon.

mitä ovat idut
Idut ovat kasvien pieniä versoja

Idut ovat siis itäneitä siemeniä, joita on liotettu vedessä ja joiden on annettu kasvaa muutaman päivän ajan. Idut sulavat erittäin hyvin ja ne ovat hyvä vitamiinien, kivennäisaineiden ja entsyymien lähde. Monet ihmiset syövät ituja mielellään raakana, salaateissa tai voileivän päällä. Ituja voi myös kypsentää, ja niitä käytetään usein monelaisissa paistoksissa tai lisukkeena.

On olemassa monia erilaisia kasvien siemeniä, joita voidaan idättää ruoaksi. Yleisiä ituja ovat esimerkiksi sinimailanen, retiisi, parsakaali ja papujen idut. jokaisesta siemenestä syntyy erilainen itu, jolla on oma ainutlaatuinen makunsa ja koostumuksensa. Idut ovat erinomainen tapa lisätä ruokavalioon lisää vitamiineja, kivennäisaineita ja entsyymejä. Ne ovat myös hyvin vähäkalorisia ja vähärasvaisia, mikä tekee niistä terveellisen valinnan painoa tarkkaileville.

Mitä idätys on?

Idätys on käytäntö, joka on saavuttanut suosiota jo kauan terveysharrastajien keskuudessa.

mitä idättäminen on
Idätykseen voi hankkia kauniita lasiastioita

Itäneiden jyvien ja palkokasvien väitetään olevan ravintoainepitoisempia ja helpommin sulavia kuin itämättömät lajikkeet. Jotkut tutkimukset jopa ehdottavat, että ne voivat suojata tietyntyyppisiltä sairauksilta ja auttaa painonpudotuksessa.

Idättää voi kotona ihan tavallisessa astiankuivauskaapissa ja keittiön ikkunalaudalla. Idätykseen voi myös hankiia kauniita lasipurkkeja ja korkeita lasimaljakoita ja nauttia myös itujen ulkonäöstä.

Lue idätyksestä yleistietoa Wikipediasta.

Idut terveysvaikutukset

Idut ovat terveellisiä ja jotkin idut moninkertaisesti terveellisempiä kuin alkuperäinen idätettävä siemen.

idut terveys
Iduilla on mahtavia terveyshyötyjä

Tutkimukset osoittavat, että tiettyjen siemenien, jyvien ja palkokasvien itäminen voi lisätä niiden antioksidantteja, aminohappoja ja B-vitamiineja. Idättämisen on myös osoitettu vähentävän antiravinteita, kuten fytiinihappoa, joka voi estää muiden tärkeiden vitamiinien ja kivennäisaineiden imeytymistä. idättämisestä on erilaisia mielipiteitä ja hyvinkin toistensa vastakohtia. Se kuitenkin on selvää, että ruokamyrkytyksen poissulkemiseksi on työskentely-ympäristön ja -prosessin oltava mahdollisimman hygieeninen kaikissa vaiheissaan.

Idut tai versot ovat erittäin ravintopitoisia ja jotkin niistä monta kertaa ravinteikkaampia kuin itse alkupäinen siemen tai papu. Idättämällä ituja saa terveellistä ja tuoretta ruokiin ympäri vuoden. Kun siemen on itänyt iduksi on esimerkiksi C-vitamiinin määrä moninkertaistunut. Myös entsyymit ja B-ryhmän vitamiinit lisääntyvät. Iduissa on runsaasti myös A-, E- ja D-vitamiineja.

Pähkinöiden idätys – terveysvaikutus

Vaikka jotkut lähteet väittävät, että pähkinöiden liottaminen ja itäminen lisää myös niiden ravintoainepitoisuutta ja vähentää fytaatteja, ei ole saatavilla tieteellistä näyttöä, joka tukisi pähkinöiden itämisen jälkeen tapahtuvaa ravitsemusparannusta. Yhdessä tutkimuksessa verrattiin kokonaisten ja hienonnettujen mantelien, hasselpähkinöiden, maapähkinöiden ja saksanpähkinöiden mineraali- ja fytaattipitoisuuksia. Pähkinät jaettiin 4 ryhmään: raa’at, liotettu suolaliuoksessa 4 tai 12 tuntia tai liotettu vedessä 12 tuntia. Tulokset osoittivat, että pähkinöiden liottaminen itse asiassa vähensi kivennäisaineiden kokonaispitoisuutta eikä muuttanut merkittävästi niiden fytaattipitoisuutta.

Lisäksi saatavilla olevat ravintotiedot raa’ista ja itäneistä saksanpähkinöistä eivät osoita merkittäviä eroja yleisessä ravintoainekoostumuksessa.

Idättäminen – Miten idätys tapahtuu?

On hämmästyttävää, mitä kaikkea voit kasvattaa omassa keittiössäsi vain pienellä määrällä vettä ja panostamalla vähän aikaa.

idättäminen miten idätys tapahtuu
Eri ituja lasipurkeissa

Idätyksessä alkuun tarvitset vain kulhon tai lasipurkin – vaihtoehtoisesti pelkän siivilän Katso yksityiskohtaiset ohjeet alempana. Muista kuitenkin, että itujen kanssa pitää olla varovainen mahdollisen ruokamyrkytyksen kanssa, koska välineiden ja ympäristön siisteyteen pitää kiinnittää erityistä huomiota, tämä varsinkin pähkinöiden kanssa.

HUOM! Raa’at idut on yhdistetty ruokaperäiseen sairausriskiin! Tämän riskin minimoimiseksi sinun on varmistettava, että idätät pähkinät – ja myös muut siemenet mahdollisimman steriilissä prosessissa ja ympäristössä. Jos et pysty tällaista järjestämään, niin pähkinöitä ei kannata idättää!

Idätettävät siemenet

Idut, minkä kasvien ituja voi syödä? Mitkä ovat sopivat idätettävät siemenet? Vaikka mitkä! Itämiskelpoisia siemeniä, joiden ituja voi siis syödä, on valtaisa määrä, parhaita ovat muun muassa pähkinät, viljat, tietyt pavut, herneet ja linssit.

idätettävät siemenet
Idut sopivat maukkaaksi ja rapeaksi kerrosleivän täytteeksi

Katso eteenpäin kattava lista syötävistä iduista ja versoista. Näissä siemenissä on runsaasti ravintoaineita, ja ne tarjoavat monenlaisia terveyshyötyjä. Lisäksi ne ovat suhteellisen helppoja kasvattaa, ja niitä voidaan korjata lyhyessä ajassa.

Miten kasvattaa ituja?

Syötävistä iduista myös sinimailanen, retiisi ja auringonkukan idut ovat kaikki erinomaisia vaihtoehtoja. Ne sisältävät vähän kaloreita mutta runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita, joten ne ovat täydellinen lisä terveelliseen ruokavalioon.

miten ituja kasvatetaan
Salatteihin idut ovat aina paikallaan

Monikaan ei tiedä, että on lukuisia pähkinöitä, joiden ituja ja versoja voi syödä. Listassamme on mahdollisimman kattavasti esitelty nämä pähkinät ja myös muut siemenet. Pienellä suunnittelulla voit kasvattaa herkullisen ja ravinteikkaan idutussadon.

Useimmat siemenet alkavat itää parhaiten, jos ne pidetään pimeässä, normaalissa huonelämpötilassa. Pienellä mielikuvituksella ja tutkimuksella saatat löytää paljon lisääkin idätettäviä vaihtoehtoja, mahdollisuudet ovat loputtomat. Aloita siis kasvattaminen!

Mungpavut idätys

Mungpapujen idättäminen on helppoa ja vaatii vain vähän aikaa ja vaivaa. Lue lisää mungpavuista täältä.

mungpavut idättäminen
idätyksen tulosta

Liota papuja ensin vedessä yön yli. Huuhtele ja valuta pavut sitten ja laita ne lasipurkkiin tai astiaan. Peitä astian tai lasipurkin yläosa juustokankaalla, sideharsolla tai kahvisuodattimella, jotta ilma pääsee kiertämään, mutta lika ja roskat eivät pääse sinne. Aseta astia huoneenlämpöön, pimeään paikkaan ja tarkista se päivittäin. Huuhtele papuja pari kertaa päivässä. Muutaman päivän kuluttua, 3-5 vuorokautta, pavuista pitäisi näkyä pieniä versoja. Kun versot ovat noin 2,5 cm pituisia, ne ovat valmiita käytettäväksi. Huuhtele ituja huolellisesti ja nauti niitä salaateissa, ruokien joukossa, leivän päällä tai sellaisenaan terveellisenä välipalana. Säilytä ituja jääkaapissa ja syö mahdollisimman nopeasti kuitenkin alle viikossa.

Kikherneiden idätys [täydellinen versio)

kikherne idättäminen
Kikherneet ovat idätyksessä suosittuja
  • Kun olet liottanut kikherneet oikealla tavalla 6-8 tuntia ja sen jälkeen huuhdellut ne huolellisesti ja kaatanut liotusveden pois, voit nyt laittaa kikherneet idätykseen.
  • Ota kookas lasipurkki ja laita kikherneet lasipurkkiin. Kikherneitä laitetaan lasipurkkiin vain noin neljäsosa purkin koosta.
  • Ota sideharsokangas tai jokin vastaava puhdas “verkkomainen” kangas, jonka asetat narulla tai kumilangalla purkin suulle. Näin purkin voi huuhtomisen ja veden valuttamisen yhteydessä ja säilytyksen aikana kääntää ylösalaisin.
  • Huuhtele idut joka päivä vedellä 2-3 kertaa. Laita ne pimeään aina huuhtelun jälkeen.
  • Pidä purkki pimeässä, purkin suu loivasti alaspäin, esimerkiksi astiankuivauskaapin lautasosasto on hyvä tähän tarkoitukseen. Tämä pimeä vaihe kestää muutaman päivän, noin neljä päivää, kunnes ituja alkaa näkyä. Kun idut ovat sopivan (1-6 cm) mittaisia 4-5 päivän kuluttua voit asettaa purkin ikkunalaudalle, jotta idut vihertyvät.
  • Kun vihreys on asettunut ituihin, ne siirretään jääkaappiin, josta niitä kannattaa heti alkaa popsia.
  • Kikherneen idut pitää kiehauttaa ennen käyttöä.
  • Idut kannattaa syödä alle viikossa.

Kikherne idätys [yksinkertainen versio)

Voit idättää kiherneitä ja muitakin siemeniä ja viljoja myös pelkässä keittiöstä löytyvässä siivilässä, lävikössä tai verkossa. Se on helppoa ja vaivatonta, idut pysyvät raikkaina. Huuhtelet ituja vain siivilässä veden alla ja siirrrät siivilän takaisin astiankuivauskaappiin. Kun olet liottanut kikherneet oikealla tavalla 6-8 tuntia ja sen jälkeen huuhdellut ne huolellisesti ja kaatanut liotusveden pois, voit laittaa kikherneet idätykseen astiankuivauskaappiin siivilässä. Huom! Kikherneen ituja suositellaan kiehautettavaksi ennen käyttöä.

Idätettävät pähkinät

Idätettyjen pähkinöiden valmistaminen kotona vaatii liotusvaiheen ja itämisen. Muista, että useimmat pähkinät eivät voi itää täysin, ja ne pysähtyvät liotusvaiheen jälkeen.

HUOM! Jos et kuitenkaan pysty luomaan hygieenistä työympäristöä kotona, on parasta olla tekemättä itäneitä pähkinöitä ja siemeniä itse ruokaperäisen sairastumisen riskin vuoksi.

Mantelien idätys

Voit tehdä täysin itäneitä manteleita kotona seuraavien vaiheiden avulla:

  • Laita raa’at mantelit kulhoon, jossa on vettä noin 10 cm. Peitä puhtaalla keittiöpyyhkeellä ja anna liota 8–12 tuntia.
  • Tyhjennä, huuhtele ja vaihda vesi muutaman kerran tänä aikana – kerran 3 tunnin välein.
  • Tyhjennä vesi liotetuista manteleista siivilän avulla ja siirrä ne matalaan kulhoon, jossa on hengittävä kansi, jotta ilma pääsee vaihtumaan ja mantelit altistumaan ilmalle.
  • Lisää muutama ruokalusikallinen vettä pitääksesi mantelit kosteana.
  • Anna mantelien itää 3 päivää.
  • Siirrä ne hengittävään astiaan jääkaappiin, jossa ne säilyvät 7 päivää. Vaihtoehtoisesti voit säilyttää niitä pakastimessa ja tuoda pöytään rapean huurteisina.
  • Syö mantelit mahdollismman nopeasti.

Mitä pähkinöitä, viljoja, kasvin siemeniä, jyviä ja palkokasveja voit idättää kotona?

On olemassa lukuisia syötäviä kasvinversoja, jotka sopivat erinomaisesti salaattien, voileipien ja muiden ruokien lisukkeeksi.

mitä voi idättää kotona
Monenlaisia ituja kannattaa lisätä lounassalaattiin

Tässä on luettelo 41:sta syötävästä versosta tai idusta. Joukossa on pähkinöitä, herneitä ja muita palkokasveja, vihanneksia ja juureksia, viljoja ja muita siemeniä.

Syötävät idut – kattava 41 lista

Siemenet idätykseen:

  1. Manteli
  2. Cashewpähkinä
  3. Pistaasipähkinä
  4. Pekaanipähkinä
  5. Saksanpähkinä
  6. Hasselpähkinä
  7. Macadamiapähkinä
  8. Auringonkukansiemen
  9. Kurpitsansiemen
  10. Seesaminsiemen
  11. Maapähkinä
  12. Pellavansiemen
  13. Chia-siemen
  14. Kvinoa
  15. Hamppu
  16. Amarantti
  17. Tattari
  18. Ohra
  19. Kaura
  20. Ruis
  21. Speltti
  22. Vehnä 
  23. Linssien idut 
  24. Kikherneiden versot
  25. Mungpavun idut
  26. Soijapavun idut 
  27. Sinimailasen idut
  28. Punajuuren versot
  29. Parsakaalin versot
  30. Ruusukaalin versot
  31. Kaalin versot
  32. Kukkakaalin versot
  33. Sellerin versot
  34. Apilan versot
  35. Fenkolin ituja
  36. Kaalin versot
  37. Salaatin versot
  38. Sinapin versot
  39. Herneen versot
  40. Retiisin versot
  41. Nauriin versot

Pienellä mielikuvituksella ja tutkimuksella saatat löytää paljon lisääkin idätettäviä vaihtoehtoja, mahdollisuudet ovat loputtomat. Aloita siis kasvattaminen!

Mitä siemeniä voi idättää?

Monia siemeniä voi idättää. Tällaisia ovat esim: sinimailanen, parsakaali, seesaminsiemen, auringonkukka, mungpapu, kikherne, rohtosarviapila, amarantti, vihreä linssi, retiisi, manteli, kaura, vehnä, maapähkinä, chia, hamppu, sipuli, punajuuri ja tattari.

Voiko seesaminsiemeniä idättää?

Kyllä, seesaminsiemeniä voi idättää. Seesaminsiemen on oikein hyvä idätykseen, sillä se on vieläpä harvinaisen nopea itämään. Seesaminidut sisältävät runsaasti rautaa, fosforia ja kalsiumia. Seesaminsiemeniä liotetaan ensin vedessä muutamia tunteja n. 6-8 tuntia. Siemeniä ei tarvitse huudella, mutta niiden kosteus pitää varmistaa. Niiden pitää pysyä kosteina. Sitten jo muutaman tunnin kuluessa 3-8 tuntia kun kuluu niin siemenet ovat jo itäneet ja niissä näkyy pieni musta piste. Sen kauaempaa seesaminsiemeniä ei tarvitse idättää.

Miten idätetään?

Perusohje idätykseen on liotus ja huuhtelu, pimeässä idätys ja jääkaappin. Monilla siemenillä on kuitenkin oma tapansa idätykseen. Ohessa mungpapujen idätysohje. Liota papuja ensin vedessä yön yli. Huuhtele ja valuta pavut sitten ja laita ne lasipurkkiin tai astiaan. Peitä astian tai lasipurkin yläosa juustokankaalla, sideharsolla tai kahvisuodattimella, jotta ilma pääsee kiertämään, mutta lika ja roskat eivät pääse sinne. Aseta astia huoneenlämpöön, pimeään paikkaan ja tarkista se päivittäin. Huuhtele papuja pari kolme kertaa päivässä. Muutaman päivän kuluttua, noin 3-5 vuorokautta, pavuista pitäisi näkyä pieniä versoja. Kun versot ovat noin 2,5 cm pituisia, ne ovat valmiita käytettäväksi. Huuhtele ituja huolellisesti ja nauti niitä salaateissa, ruokien joukossa, leivän päällä tai sellaisenaan terveellisenä välipalana. Säilytä ituja jääkaapissa ja syö mahdollisimman nopeasti, kuitenkin alle viikossa.

Onko idut terveellisiä?

Idut tai versot ovat erittäin ravintopitoisia ja jotkin niistä monta kertaa ravinteikkaampia kuin itse alkupäinen siemen tai papu. Idättämällä ituja saa terveellistä ja tuoretta ruokiin ympäri vuoden. Kun siemen on itänyt iduksi on esimerkiksi C-vitamiinin määrä moninkertaistunut. Myös entsyymit ja B-ryhmän vitamiinit lisääntyvät. Iduissa on runsaasti myös A-, E- ja D-vitamiineja.

Mitä voi versottaa?

Idätyksestä käytetään myös nimeä versotus tai idättäminen joskus myös siemenen kasvattaminen tai versojen idätys. Mitä kasvin siemeniä voi versottaa? Versottaa voi esimerkiksi hernettä, parsakaalia, sinimailasta, parsakaalia, seesaminsiemeniä, auringonkukkaa, mungpapua, kikhernettä, rohtosarviapilaa, amaranttia, vihreää linssiä, retiisiä, mantelia, kauraa, vehnää, maapähkinää, chiaa, hamppua, sipulia, punajuurta ja tattaria.

Herne idätys

Herneiden idätys on helppoa tavallisilla kuivatuilla ruokaherneillä. Idätys tapahtuu seuraavasti: Kuivattuja herneitä liotetaan yön yli. Laita herneet vieri viereen laakealle korkeareunaiselle tarjottimelle, jossa on muutama sentti multaa. Laita tarjotin ikkunalaudalle. Kastele tasaisesti ja noin viikossa herneenversoja alkaa ilmestyä. Niitä voi syödä kun ne ovat sopivan pituisia 5-10 cm. Näin saat raikkaita herneenversoja leivälle ja salaattiin ympäri vuoden.

Löydät lisää Kasvit & Hyvinvointi -aiheisia artikkeleita Vegefrendit.fi etusivulta tai yläpalkin valikoista

Samankaltaiset artikkelit